Mun viikonloppu

Miltä mun toinen viikonloppu Yhdysvalloissa näyttää (tai kuvien puutteen vuoksi kuulostaa)?

Perjantai

Aloitetaan perjantaista, vaikka se kuuluukin vielä arkipäiviin. Tällöin päiväni alkoi hyvin tavallisesti; luentoja oli kolme kappaletta - kello yhdeksästä kello kahteentoista saakka. On muuten lyhyen tuntuisia päiviä, kun kaikki tänä päivänä olleet luennot kestivät ainoastaan 50 minuuttia. Suomessa opiskellessani yksi luento on pituudeltaan lähes aina 90 minuuttia. 

Luentojen jälkeen tein pikaisen pyörähdyksen kotona, jossa valmistin hieman syötävää. Tämän jälkeen lähdin muutaman tunnin mittaiselle kahvihetkelle, joka järjestetään kaikille kansainvälisille opiskelijoille. Tästä huolimatta myös paikalliset voivat osallistua tapahtumaan, ja se olisikin hyvin suotuisaa. Tämä oli ensimmäinen "coffee hour", johon osallistuin (vaikkaitseasiassa kahvittelu terminä on omalla kohdallani hieman väärä, sillä en juo kahvia lainkaan). Tapahtumasta jäivät erittäin positiiviset tuntumat, sillä useat ulkomailta sekä Yhdysvaltojen sisältä tulleet opiskelijat suuntasivat samaan paikkaan sosialisoimaan ja luomaan uusia ystäviä. Tarjolla on aina nimensä mukaisesti kahvia, minkä lisäksi pöytiin on katettu jotakin syötävää.

Kahvihetken ja uusien tuttavuuksien tapaamisen jälkeen tulin taas tekemään pienen pyörähdyksen kotona. Olimme sopineet, että lähtisimme kahden huonekaverini sekä erään koulusta tuntemani tytön kanssa viettämään loppupäivän ostoskeskukseen sekä ruokakauppaan. 

Erilaisissa paikoissa talsimisessa vierähtikin kokonaisuudessaan kuusi tuntia. Ostosten purkamisen sekä Taco Bells:istä haetun iltapalan jälkeen olinkin aikalailla univalmis.

Lauantai

Lauantaina tarkoituksenani oli lähteä yliopiston järjestämällä bussikyydityksellä vapaapäivän viettoon Pennsylvaniaan. Tällä kertaa jätin matkan kuitenkin väliin, ja vietin rennon lauantaiaamun. 

Myöhemmin illasta näin kavereitani. Olimme sopineet, että käymme pyörähtämässä yliopiston tervetuloviikkojen ohjelmanumerossa, joka oli tänä lauantaina latinalaisen tanssin harjoittelua (itse en osaa liikettäkään tuota tai lähes mitään muutakaan tanssia, mikä ei kuitenkaan menoa haitannut yhtään, hah). Yliopisto järjestää lukukauden avajaisten kunniaksi kahden ensimmäisen viikon ajan kaikenlaisia tapahtumia päivällä sekä illalla, mihin kuka tahansa opiskelija saa osallistua.

Tämän jälkeen iltamme jatkui lauantai-iltaa juhlien eri asunnoista, ja juhlista, toisiin. Illan päätteeksi kävimme myös eräässä baarissa, joka on itseasiassa kodistani katsottuna lähin baari - se sijaitsee tien toisella puolella. Mitä olen paikallisten opiskelijoiden juhlimiskulttuurista saanut parissa viikossa käsitystä, poikkeaa se alkoholin kulutusta lukuunottamatta suomalaisesta samanlaisesta paljonkin (tai ainakin juhlinta on näkyvimmin esillä ihmismäärien puolesta). 

Sunnuntai

Sunnuntain vietin aikalailla kokonaan edeltävästä viikosta palautumiseen, ja seuraavaa viikkoa varten valmistautumiseen. Nukuin myöhään sekä söin hyvin. 

Illasta käytin reilut kolme tuntia journalismin etiikka ja yhteiskunnalliset vastuut -kurssikirjan läpikäymiseen. Kyseisen kirjan olin aiemmin samalla viikolla vuokrannut itselleni Amazon-verkkokaupasta. Posti toi sen ennätystahdissa - kahdessa päivässä! Toisaalta, en ole vielä tottunut Yhdysvaltojen normaaleihin postintoimitusaikoihin.

Ajattelin kirjoittaa teille yhden postauksen kursseista, jotka suoritan täällä ollessani. Onko kiinnostusta?

Illasta olin jo hyvin väsynyt, ja unta ei tarvinnut kauaa odottaa. Viikonloppu kokonaisuudessaan kuulostaa hyvinkin arkiselta, vaikka ympäristö sekä ihmiset täällä ollessani ovatkin täysin erilaisia (mainittakoon myös, että baareissa ei tule kuitenkaan käytyä jokaisena viikonloppuna normiarjessakaan). 

youngstown-state-university-ohio-yhdysvallat-kahden-valinen-vaihto-matkablogi-mona-kajander.jpg

-Mona