Mitä mulle todellisuudessa kuuluu - kulttuurishokki, yksinäisyys?

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa teille mun todellisista fiiliksistä, sillä tahdon olla blogissani mahdollisimman rehellinen ja jakaa totuudenmukaisia ajatuksia. Vaihdon alussa kuitenkin mietin, että en voi heti kirjoittaa negatiivissävytteistä postausta, sillä ajattelin, että kyseiset tuntemukset tulisivat varmasti menemään ajan saatossa pois. Huonompien tuntemusten selättämisen jälkeen voisin kirjoittaa teille puhtaalla omatunnolla kaikista iloisista jutuista. No, niin ei koskaan totaallisesti käynytkään. Tämän vuoksi tahdon kertoa teille nyt mun aitoja tuntemuksia kuluneesta vaihtoajasta, ja valmistella myöskin tulevia vaihtoonlähtijöitä mahdolliseen tunnekuohuun.

Sain kulttuurishokin vaihtoni ensimmäisenä päivänä - sinä päivänä, kun ensimmäisen kerran astuin uuteen kotiini. Olin saanut paljon kuvia ja tietoa tulevasta asuinpaikastani, mutta kaikki näkemäni kuvat ja informaatio eivät täysin vastanneetkaan todellisuutta. Jo tässä vaiheessa sain ensimmäisen kerran juosta vessaan kokoamaan fiilikset kasaan ja toitottamaan itselleni, että paha mieli johtuu yli päivän kestäneen matkustamisen aiheuttamasta väsymyksestä ja aikaerorasituksesta. Ajattelin, että olo olisi jo huomenna tuhatkertaisesti parempi yliopiston alkaessa.

Ensimmäiset kaksi viikkoa Yhdysvalloissa olivat kuitenkin vaikeat. Mitään yksittäistä syytä tälle on kuitenkin mahdotonta sanoa. Minulle kerrottiin, että ennen varsinaisen opetuksen alkua ulkomailta tulleille opiskelijoille järjestettäisiin orientaatioviikko, joka auttaisi maahan sopeutumisessa. Kyseinen viikko kyllä järjestettiin, mutta ohjelmaa ei ollut liiaksi asti, sillä tapahtumia ei ollut edes viikon jokaisena päivänä. Alkuun ihmisiin oli vaikea tutustua, tai ylipäätäänkin heitä oli hankalaa edes nähdä, sillä yhteistä tekemistä ei ollut kovinkaan paljon. 

Kansainvälisille opiskelijoille järjestetyn orientaatioviikon jälkeen kaikille freshmaneille pidettiin kaksi tutustumispäivää. Minut ohjattiin tähän tapahtumaan, mutta päästyäni paikalle minut käännytettiin takaisin kotiin. Koska olin käynyt yliopiston alkuorientaation jo Jyväskylän yliopistossa, en ollut oikeutettu osallistumaan siihen vaihtoyliopistossani. Mielestäni tämä on hieman outo käytäntö, sillä vaikka tunnenkin Jyväskylän yliopiston tavat, ei minulla vielä tuolloin ollut mitään tietämystä vaihtoyliopiston käytänteistä. 

Yllätyin siitä, että vaihto-opiskelijoita saapui yliopistoon suhteellisen vähän. Suuri osa ulkomailta tulleista opiskelijoista muutti "pysyvästi" Yhdysvaltoihin opiskelemaan koko tutkintonsa täällä. Valtaosalla orientaatioviikkoon osallistuneista ihmisistä oli joku toinen samasta maasta saapunut henkilö aloittamassa yliopistoa yhtäaikaisesti. Luultavasti aivan tahattomasti jäin porukan ulkopuolelle, sillä samaa äidinkieltä puhuvat henkilöt klikkautuivat omiksi porukoikseen hyvinkin nopeasti. Itse olen tiettävästi ainoa tällä hetkellä Suomesta kotoisin oleva opiskelija vaihtoyliopistossani, ja edes Euroopan alueelta tulleet oppilaat näyttävät olevan vähemmistöä. 

Pian ärsytys uutta maata kohtaan alkoi puhjeta kaikenlaisissa tilanteissa; kauppaan mentäessä en löytänyt haluamiani tuotteita ja vaihtoyliopiston opiskelualustat internetissä olivat vaikeita ymmärtää. Rahaa tuntui menevän suuria summia kaikkeen, sillä jouduin maksamaan useita sellaisia maksuja, joista en ollut tietoinen ennen opintojeni alkua. Tuntui nihkeältä maksaa sellaisesta, mistä en oikeastaan sillä hetkellä edes pitänyt erityisemmin.

Tässä vaiheessa tunsin sellaista yksinäisyyden tunnetta, jota on vaikea edes pukea sanoiksi. Tunsin ensimmäistä kertaa elämäni aikana, että en kuulu mihinkään. Olin täysin vieraassa pienessä kaupungissa tuhansien kilometrien päässä turvallisesta Suomesta, enkä tuntenut ymmärtäväni ketään. En pystynyt ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla, sillä englanninkielisten sanojen hakeminen oli alussa vaikeaa. En kuulunut joukkoon, tai siltä se ainakin tuntui.

Olin lukenut netistä useita vaihtoblogeja, jutellut jo vaihdossa olleiden henkilöiden kanssa ja kuunnellut Suomen päässä lähes jokaiselta vaihdosta kertovalta henkilöltä sitä, kuinka vaihto tulisi olemaan elämäni parasta aikaa. En ollut kuullut keneltäkään yhtään negatiivista puolta vaihtoajasta. Opiskeluvaihto Yhdysvalloissa oli myös aina ollut unelmani, joten luonnollisestikin odotukset lähtöä kohtaan olivat suuret tai jopa epärealistiset.  

Elin Suomessa elämäni parasta aikaa ennen lähtöäni, ja nautin jokaisesta päivästä ihan täysillä. Olin todella onnellinen. Vaikka vaihtoonlähtö olikin yksi unelmistani, oli sen tuoma muutos elämääni hyvin suuri. Kun elin parhaillaan todella onnellista aikaa Suomessa, miten kaikki edes olisi voinut jatkua yhtä täydellisesti vaihtokohteessa, kun ympäristö ja lähelläni pyörivät ihmiset olivatkin yhtäkkiä täysin erilaisia kuin ne, joiden ympärillä jo olin täydessä loistossani. 

Noh, kuten asioilla on tapana järjestyä, kävi niin myös tälläkin kertaa. Raahasin itseni väkisin erilaisiin tervetuloviikkojen ohjelmiin, jossa aloin tavata uusia ihmisiä. Itsensä pakottaminen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle tuotti lopulta tulosta, sillä eräänä päivänä löysin vaihtoaikani parhaimmat ystävät. Tapasimme eräässä kansainvälisille opiskelijoille järjestetyssä tapahtumassa. Tutustuminen oli nopeaa, mikä onkin yleistä ulkomailta tulleilla opiskelijoilla; lähes kaikki ovat loppujen lopuksi aivan samassa tilanteessa kuin minäkin. Ystäväni olivat kuitenkin saapuneet Yhdysvaltoihin jo puoli vuotta minua aiemmin. Tutustumisen jälkeen aloimme viettämään aikaa porukassa, ja tällä hetkellä teemmekin kaikenlaista yhdessä. Heistä on muotoutunut minulle läheinen ja tärkeä turvaverkko uuteen maahan.

Ajan kuluessa myöskään uudet asiat eivät ärsyttäneet enää yhtä paljon, ja aloin nauttia ajastani täällä. Nyt kaksi kuukautta saapumiseni jälkeen voin todeta, että kaikki se itsensä henkinen tsemppaaminen todellakin kannatti. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu siltä, että uusi arki alkoi muotoutua vasta ystävien löytymisen jälkeen. Sosiaalisten suhteiden tärkeydestä huolimatta kukaan muu ei voi kuitenkaan "pelastaa" itseä negatiivisten fiilisten syövereistä, vaan asennoituminen onnellisuuteen täytyy tehdä aivan yksin.

Haluan painottaa, että uuteen ympäristöön totuttelemiseen menee osalla yhtä pitkä aika kuin minulla, kun taas toiset selviävät siitä ilman minkäänlaisia ongelmia. Koen, että matkailukokemukseen liittyy hyvin vahvasti esimerkiksi sen hetkinen elämäntilanne, mieliala ja henkinen sekä fyysinen hyvinvointi. Toiset ovat varmasti rakastuneet Yhdysvaltoihin pelkkää matkaopasta vilkaisemalla, kun taas minä olen vielä tälläkin hetkellä ihastumisvaiheessa. 

Vaikka vaihtoni ei vielä ole lopussa, olen jo tälläkin hetkellä enemmän kuin ylpeä itsestäni. Uskalsin hypätä vieraaseen maastoon, ja kaiken lisäksi vielä pärjään siellä. Olen jo tällä hetkellä tuhansia kokemuksia rikkaampi ja tutustunut itseeni aivan uudella tavalla. Tiedän myös, että tulen kaipaamaan tiettyjä osia elämästäni täällä Suomeen paluun jälkeen.

Tällä kirjoituksella en todellakaan tahdo lytätä kenenkään vaihtounelmia, päinvastoin! Kyseinen kokemus on ollut aivan mieletön, ja kaikki julkaisemani onnellisuuspäivitykset ovat enemmän kuin aidolla sydämellä luotuja. Haluan kutenkin tuoda julki myös kokemani haasteet vaihdon kulusta. Itselläni arjesta oikeasti pitämiseen meni noin pari kuukautta aikaa. Uskallan väittää, että lähes mikään asia ei ole ainoastaan suurenmoista hehkutusta ilman minkäänlaisia varjopuolia. Voi olla, että oma kulttuurishokkini ei olisi painanut yhtä vahvasti päälle, jos olisin kuullut joltain myös varoittavia sanoja tulevaa ajatellen (tiedä sitten... :-D). 

Miten minulla sitten tällä hetkellä menee? - Oikein loistavasti! Kalenteri täyttyy ihanista tekemisistä, ja viikot kuluvat hurjaa tahtia. Tämän tekstin kirjoitin valmiiksi perjantaina, joka koostui muun muassa ystävien kanssa hengailusta ja hyvästä ruuasta. Lauantaina näin maagiset Niagaran putoukset ja vierailin Buffalon kaupungissa

. Tämän kirjoituksen julkaisuhetkellä istun Pittsburghin lentokentällä, sillä lentoni New Yorkiin lähtee hetken päästä. Voi apua, tällä hetkellä olen kyllä todella onnellinen!

Ps, New Yorkista on suunnitteilla julkaista vähän erikoisempaa materiaalia! ;-)

-Mona